Kertaa yo-kokeisiin
Kirjaudu
Arviointikulttuurimme nojaa ainakin toisella kyljellään toimintatapaan, jossa yksittäisten suoritteiden perusteella määritellään se, mihin sovellut, miten menestyt ja mitä seuraavaksi teet. Meillä olisi kuitenkin digitaalisuuden ja monipuolisten arviointimenetelmien myötä mahdollisuus tutkia ja tukea arvioinnilla paljon laajemmin todellista osaamista ja soveltuvuutta. Arviointi tulisi nähdä työkaluna ja digitaaliset välineet tuon työkalun merkityksellisemmän toiminnan mahdollistajina.
Arvioinnilla on kaksi tärkeää tehtävää:
- tukea oppimista mahdollisimman monipuolisesti
- tuoda osaamista, oppimista ja erityisesti soveltuvuutta/motivaatiota esiin monipuolisten menetelmien avulla jatkuvasti eikä vain yksittäisen suorituksen perusteella.
Taidot ja oppimisprosessi otetaan arvioinnin kohteeksi – tai pikemminkin niitä aletaan tukea arvioinnin avulla. Tämä onnistuu soveltamalla jatkuvaa arviointia: hyödyntämällä monipuolisesti opettajan arvioinnin lisäksi itsearviointia ja vertaisarviointia – jotka jo sinänsä ovat oppimista tukevia – ja sähköisten oppimisympäristöjen ja oppimateriaalien tuottamaa palautetta. Omien tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamisen arvioiminen asettaa oppijan oman oppimisensa rattiin.
OPSin arviointinäkemykset ovat ristiriidassa alussa mainittujen perinteiden kanssa. Perinteinen koe arvioinnin ainoana välineenä ajaa ajattelemaan koetta myös toiminnan tavoitteena. Oppilaat ja heidän vanhempansa kokevat oppimisen monesti kokeita varten tapahtuvana toimintana ja vain kokeiden kautta osoitettavana. Taustalla kummittelee vanha tietokäsitys ja tiedonsiirtometafora.
Jos arviointi on pelkästään ulkoisesti ohjattua, eikä esimerkiksi vertais- ja itsearvioinnille anneta tilaa, muuttuu myös toiminta helposti ulkoisesti ohjatuksi. Tällöin omistajuus on vähäistä ja oppiminen harvoin kovinkaan syvällistä. Asiat eivät yhdisty mielessä kokonaisuuksiin, eikä niitä voi välttämättä soveltaa jatkossa uusiin haastavampiin asioihin. Taidot eivät siis kehity niin hyvin kuin olisi mahdollista. Koulu nähdään muusta maailmasta erillisenä suoritusympäristönä, jossa toimitaan vain opettajaa tai koulua varten.
Vaikka kokeet eivät mittaisi ulkoa muistamista*, ne ohjaavat kuitenkin harjoittelemaan vahvasti kokeisiin vastaamisen strategioita. Syvälle juurtunut tapa määritellä osaaminen yksittäisen suoritteen perusteella ohjaa toimintaamme ja tekee siitä helposti suorituskeskeistä, jolloin päämääräksikin muodostuu suoriutuminen yhdestä suoritteesta.
Parhaimmillaan kokeet voivat toki testata ymmärrystä ja laajojen kokonaisuuksien hahmottamista. Siitä syystä niillä on paikkansa. Jos kokeet ovat ainoa päämäärä, tulee niihin harjoittelusta myös ainoa päämäärä. Sitä saa mitä tilaa.
Helsingin Sanomat uutisoi VTT:n tutkijoiden kritiikistä pääsykokeita ja niihin valmistautumista kohtaan. Useille aloille pääsemisessä kilpailu on niin kovaa, että monet turvautuvat kalliisiin valmennuskursseihin. Niillä harjoitellaan erilaisia vastausstrategioita ja vanhoja koekysymyksiä ja päntätään alueita, joita kokeissa oletetaan kysyttävän.
Mitä pääsykokeet todellisuudessa testaavat? Se riippuu tietysti alasta, mutta hyvin usein ne painottuvat testaamaan kykyä vastata koekysymyksiin. Tämä ei tarkoita sitä, että minä pääsisin edes pänttäämällä opiskelemaan esimerkiksi kemiaa tai kiinaa. Opiskelijoita pitäisi kuitenkin arvioida paljon enemmän soveltuvuuden, laajempien kykyjen ja motivaation perusteella. Soveltuvuuteen liittyy toki kyky ymmärtää oppiaineen tai toimialan terminologiaa ja hallita siellä tarvittavia taitoja.
Mielestäni koulun kaksi tärkeintä tehtävää laajasti ajateltuna ovat 1) kasvattaa taitavia oppijoita ja 2) auttaa opiskelijoita löytämään oma elementtinsä (<3 OPOT!) eli se, mistä he todella nauttivat ja mihin ovat sisäisesti motivoituneita. Koulun tulee auttaa löytämään omistajuus oppimiseen. Tarvitsemme tulevaisuuden yhteiskunnassa ihmisiä, jotka ovat oikeilla paikoilla toimimassa sisäisesti motivoituneina, hommansa omistaen.
Oikein suunnitellut digitaaliset toimintaympäristöt voivat tukea myös taitojen oppimista, sitouttaa opiskelijaa toimimaan itseohjautuvammin ja erityisesti tuoda esiin osaamista ja osaamisen haasteita. Ne voivat tukea kattavasti oppijaa yksilönä monipuolisen, oppimista diagnosoivan ja kehittävän arvioinnin avulla.
Digi tuo osaamisen koko oppimistoiminnan aikana näkyväksi niin, ettei koe ole enää ainoa osaamisen mitta. Esimerkiksi Studeon oppimateriaaleihin integroidun arvioinnin avulla voidaan tukea järjestelmällisesti ja monipuolisesti erilaisia oppimiseen johtavia prosesseja. Digi voi asettaa oppijan oman oppimisensa rattiin: asettamaan tavoitteita, tarkastelemaan oppimistaan ja saamaan käsityksen siitä, missä hän on omimmillaan. Digin avulla on mahdollista saada hyvinkin yksityiskohtainen kuva kyvyistä ja soveltuvuudesta.
Studeossa olemme rakentaneet oppimateriaaleja näiden ajatusten ympärille. Digitaalisuus voi tarjota oikein toteutettuna merkittäviä ja monipuolisia tapoja paitsi tukea osaamisen kehittämistä myös arvioida soveltuvuutta ja kykyjä toimia uusissa toimintaympäristöissä.
*Tämä ei tarkoita sitä, etteikö muistilla tai muistamisella olisi merkitystä. Erilaisia muistiharjoituksia kannattaa toki sisällyttää opetukseen. Muistamisen kohteena olevat asiat jäävät kuitenkin oikeasti mieleen, yhdistyvät aiempiin käsityksiin ja ovat sovellettavissa uusissa ongelmissa vain, jos ne on opittu sisäisen motivaation ja tarpeen ohjaamina, kontekstiin sidottuina ja aktiivisen prosessoinnin kautta. Tätä prosessia arvioidaan kuitenkin vain harvoin: yleensä arvioinnin kohteena on vain lopputulos.
Miikka Salavuo