Kertaa yo-kokeisiin
Blogi

Tapaa Studeon tiimiläiset – Sanna Sillankorva

Haastattelusarjamme Studeon tiimiläisistä jatkuu, ja tällä kertaa esittelyssä on ainakin oppikirjailijoillemme tuttu henkilö, Sanna Sillankorva. Samaan tapaan kuin Tuukka aikaisemmin, myös hän pääsi vastaamaan muutamaan kysymykseen itsestään, omasta taustastaan ja tietenkin työstään.

Aloitetaan taas ensin helpolla kysymyksellä: kuka olet?

  • Olen Sanna Sillankorva ja teen Studeossa kustannustoimitustyötä ja vedän oppimateriaaliprojekteja. Olen syntynyt Hartolassa ja kasvanut Jyväskylässä. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa kirjallisuutta ja suomen kieltä ja valmistuin äidinkielen ja suomen toisena kielenä opettajaksi.

Kerro, mitä harrastat.

  • Mä harrastan juoksemista ja kahvakuulaa. Tykkään paljon ruoanlaitosta ja kokeilen usein jotain uutta reseptiä. Luen myös paljon kirjoja vapaa-ajalla.

Minkälaisia kirjoja luet ja mitä kirjaa suosittelisit?

  • Luen monipuolisesti sekä kotimaisia että ulkomaisia romaaneja. Viimeisimmäksi luin Jhumpa Lahirin Tulvaniityn. Se oli kyllä todella hyvä, ja voin suositella sitä.

Miten päädyit Studeoon?

  • Olen ollut Studeossa nyt puolitoista vuotta ja ennen sitä toimin opettajana jonkin aikaa. Studeo etsi työntekijää, kiinnostuin siitä ja sitä kautta sitten päädyin tänne. Olen ollut todella tyytyväinen ja tykännyt valtavasti täällä työskentelystä.

Mitä kustannustoimitus tarkoittaa Studeossa? Mitä teet päivittäin?

  • Kommentoin oppikirjailijoiden tuottamaa materiaalia ja teen parannusehdotuksia ja muokkauksia. Pidän kirjailijoiden kanssa palavereja, joissa käydään läpi kommentteja, ideoidaan ja sovitaan korjauksista. Työ etenee tällaisina sykäyksinä siihen asti, että kirjailijat lopulta luovuttavat meille valmiin käsikirjoituksen. Sen jälkeen siihen tehdään viimeiset editoinnit. Työhön kuuluu myös projektien vetäminen: koordinoin oppikirjailijatiimien aikatauluja ja pidän huolen, että kaikki tulee tehtyä.

Kuinka kauan aikaa kurssimateriaalin tuottamiseen menee?

  • Se riippuu oppimateriaalin laajuudesta. Yhteen projektiin voi mennä aikaa vajaasta puolesta vuodesta vuoteen.

Mikä työssäsi on haastavinta?

  • Haastavinta on ehkä se sisältöjen ja tekstien pyörittäminen oppimateriaaleissa mahdollisimman toimiviksi: joskus aiheen rajaaminen on vaikeaa ja joskus tekstin ja asian tuominen oppilaan tasolle niin, etteivät ne ole liian vaikeita tai kaukana heidän elämästään. Toisaalta se on myöskin äärimmäisen palkitsevaa, kun siinä oppikirjailijoiden kanssa onnistutaan hyvin.

Mikä työssäsi on parasta?

  • Se on aina hieno hetki, kun saadaan oppimateriaali valmiiksi ja julkaistua, koska sen eteen on tehty valtavasti työtä. Hienoa on myös se, kun kuulee opettajilta ja oppilailta palautetta, että materiaalit ovat motivoineet opiskelemaan ihan uudella tavalla.

Mikä oli lempiaineesi koulussa ja miksi?

  • Mun lempiaine oli äidinkieli. Olen aina tykännyt lukea ja kirjoittaa, ja äidinkieli on siksi ollut se oma juttu. Pidin myös paljon kielistä, koska eri kulttuurit ja matkustaminen ovat aina kiinnostaneet minua.

Mitä kieliä opiskelit?

  • Englantia, ruotsia, saksaa ja yliopistossa myös jonkin verran espanjaa. Olin myös vuoden vaihto-opiskelijana ja myöhemmin töissä Espanjassa, missä espanjan kieli vahvistui.

Haluatko kertoa vielä jotain muuta?

  • Studeossa on mahtavaa tehdä töitä! Meillä on ihan mielettömän hyvä tiimi ja mahtavat oppikirjailijat. Ja tietysti upeat oppimateriaalit, joihin kannattaa tutustua.

Studeo