Studeon lukion historian kurssi HI6 Maailman kulttuurit kohtaavat (LOPS 2016) on julkaistu!
Kurssilla perehdytään Euroopan ulkopuolisten alueiden historiaan ja kulttuuriin sekä niiden kohtaamiseen eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Tavoitteena on hahmottaa kulttuurien moninaisuuden ja erilaisten arvomaailmojen merkitystä ihmisen toiminnalle eri aikoina. Perinteisten historian tutkimusmenetelmien lisäksi kurssilla tutustutaan kulttuurintutkimuksen tieteenalaan ja tutkimusvälineistöön.
Kurssilla on runsaasti aivan uudenlaista sisältöä ja tehtäviä, myös videoihin perustuvia ja itsekorjautuvia. Upeat kartat, ajankohtaiset linkit ja tutkijoiden videohaastattelut antavat eväitä ajankohtaisten ilmiöiden ja kiistojen tulkintaan.
Jos sinulla on opettajan tunnukset Studeoon, pääset tutustumaan materiaaliin Studeossa kokonaisuudessaan täällä.