Olen käyttänyt Studeon oppimateriaaleja esimerkiksi historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon opiskeluun. Studeon alusta ja oppimateriaalit ovat siis tulleet kolmen lukiovuoden aikana hyvin tutuiksi, ja minulle on muodostunut hyvä kuva siitä, millaista opiskelu sähköisten materiaalien kanssa on.
Yksi Studeon aineistojen eduista on niiden ajankohtaisuus. Esimerkiksi yhteiskuntaopin oppimateriaalien tiedot päivittyvät sitä mukaa, kun maailma ja asiat muuttuvat. Oppimateriaalien uusia painoksia ei tarvitse vahdata ajankohtaisimman tiedon löytämiseksi, vaan aineisto on sama kaikille, ostohetkestä riippumatta. On hyvä saada ajankohtainen tieto suoraan oppimateriaalista sen sijaan, että sitä tarvitsee erikseen selvittää. Tiedon ajankohtaisuuden lisäksi mahdolliset virheet on korjattu heti, kun niitä on löytynyt. Etu painettuihin kirjoihin verrattuna on siis huomattava.
Ajankohtaisuuden lisäksi Studeon monipuoliset toiminnot ovat hyödyttäneet minua opiskelussa. Nopeat monivalinta- ja yhdistelmätehtävät ovat juurruttaneet asioita mieleen ja toimineet hyvänä kertauksena. Yliviivaustoiminnon avulla tärkeät kohdat on mahdollista merkitä muistiin nopeasti. Kun lukeminen tuntuu puuduttavalta, voi sisältöjä kuunnella. Kuuntelutoiminto on hyödyllinen myös kävellessä ja ulkona liikkuessa.
Olen valmistautunut Studeon kirjojen avulla historian ja yhteiskuntaopin ylioppilaskirjoituksiin. Kirjoitusten lisäksi olen käyttänyt oppimateriaaleja avuksi myös Oikeusguru-kilpailuun. Tulokset ovat olleet hyviä, ja koen, että Studeo ja sen materiaalit ovat edistäneet oppimistani.
Siiri Klubb, Kallion lukio