Kertaa yo-kokeisiin

Yläkoulun Biologia

Täältä tulee uusi Studeon yläkoulun biologian sarja – löydä luonto oppilaittesi kanssa uudella tavalla.

Täältä tulee uusi Studeon yläkoulun biologian sarja – löydä luonto oppilaittesi kanssa uudella tavalla.

Sarjan vahvuudet

  • Nykyaikainen ja oppimaan innostava sarja johdattelee pohtimaan biologian sisältöjä.
  • Sarjan avulla voit luoda opintokokonaisuuden, joka on koulusi opetussuunnitelman mukainen. Sisällöt käsittelevät lisäksi tärkeitä ajankohtaisia teemoja, kuten luontokatoa ja kestävää kehitystä.
  • Keskiössä ovat erinomaiset eriyttämisen mahdollisuudet ja tutkimuksellisuus, jonka toteuttamiseen on monipuolisesti vaihtoehtoja.
  • Sarja tuo luonnon lähelle myös diginä esimerkiksi videoiden ja kuvatehtävien avulla.
  • Opettajan työtä tukevat valmiit tuntidiat ja kattava opettajan opas, joka sisältää myös vinkkejä oppitunnin järjestämiseen.

Tehtävät innostavat oppimaan ja tutkimaan

  • Biologian tärkeimmät käsitteet toistuvat ja niiden harjoittelun tueksi on monia erityyppisiä tehtäviä, jotka tukevat eriyttämisessä.
  • Tunnistustehtävät ja monipuoliset lajikuvat innostavat opettelemaan ympäristömme tärkeimpiä lajeja.
  • Jokaisessa luvussa on tekstin viereen aukeava erillinen sanasto, joka auttaa uuden käsitteistön opettelua.
  • Tehtävissä on paljon aineistoja, jotka vahvistavat monilukutaitoa.
  • Materiaalien luvuissa on aiheeseen liittyviä maastossa tai luokassa toteutettavia tutkimuksia, jotka innostavat oppilasta tutkimaan ja havainnoimaan lähiympäristöä ja ymmärtämään ekosysteemien toimintaa.

Muokkaa sisällysluetteloa ja yhdistä oppimateriaaleja

Voit järjestää oppimateriaalin sisällysluettelon haluamaksesi. Oppimateriaalien yhdistäminen on myös mahdollista. Ominaisuus on erittäin hyödyllinen varsinkin sitten, kun haluaa luoda omia opintokokonaisuuksia sarjan eri oppimateriaaleista.

Eriytä oppimateriaalin avulla

Voit eriyttää opetusta helposti oppilaiden osaamisen ja tavoitteiden mukaan. Tehtävät on luokiteltu taitotasoittain, ja voit kohdistaa niitä tietyille oppilaille yksittäin tai ryhmissä. Biologian sarjassa tekstiluvuista on tarjolla myös helpotetut versiot. Sisältöjä voi myös kuunnella. Ylöspäin eriyttämään on lisätietotekstejä.

Aseta sisällöt ja tehtävät rinnakkain

Biologian opiskelu on sujuvaa, sillä luvun tekstin rinnalle voi valita joko tehtävät tai muistiinpanot. Samalla tavalla toimivat myös itsearviointi, keskustelut ja tavoitteet. Opettaja voi valita luvun sisällön viereen myös oppaan, jossa on lisävinkkejä opetuksen tueksi.

Muistiinpanot aina mukana – oppilaiden suosikkitoiminto

Biologian opiskelu on mukavaa ja tehokasta Studeon monipuolisen muistiinpanotyökalun avulla. Oppilaat ja opettajat voivat poimia keskeiset asiat talteen merkintätyökalun eri väreillä ja kirjoittaa oppimateriaaliin muistiinpanoja. Merkintöihin on mahdollista tehdä lisäyksiä ja liittää esimerkiksi kuvia ja linkkejä.

Seuraa oppilaiden edistymistä

Studeon oppimisalusta kerryttää tietoa oppilaiden osaamisesta. Jatkuva arviointi on aina läsnä, ja ohjaava palautteen antaminen onnistuu tehtäväkohtaisesti. Oppilas pystyy seuraamaan omaa edistymistään arvioinnin yhteenvetonäkymästä. Tehtävät on luokiteltu niiden harjoittamien taitojen ja tason mukaan, jolloin osaamisen kehittymisestä tulee entistä näkyvämpää.

Julkaisemme sarjan materiaalit:

  • Biologia 7 julkaistaan 13.1.2025
  • Biologia 8 julkaistaan huhtikuussa 2025
  • Biologia 9 julkaistaan kesällä 2026

 

Biologian yksittäiset oppimateriaalit 9 € / oppilas / 5 vuotta.
Kaikki yläkoulun oppimateriaalit kattava pakettilisenssi 42,50 € / oppilas / vuosi.

Yläkoulun biologian sarja

Varaa oma esittelyaikasi

Varaa Studeon tekijäryhmä esittelemään oppiaineesi Studeon oppimateriaaleja. Esittelyssä sinulla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja keskustella juuri sinun oppiaineesi ja koulusi materiaalien hankintatarpeista. Kerromme hinnoittelumallistamme ja siitä, miten Studeon alustan avulla opetus ja oppiminen on entistä sujuvampaa.

Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen [email protected] ja ehdota sinulle ja kollegoillesi sopivaa ajankohtaa esittelylle.