Kertaa yo-kokeisiin
Blogi

Tabletkoulu on nyt Studeo – miksi oli aika muuttua ja mihin olemme matkalla?

Tabletkoulun toiminta käynnistyi reilu viisi vuotta sitten. Vuosien aikana olemme julkaisseet jo lähes 200 oppimateriaalia, joissa pedagogisuus, sisällöt ja teknologian hyödyt yhdistyvät uudella tavalla. Nyt uudistumme ja tahdomme viestiä entistä paremmin siitä, mitä haluamme saada aikaan: parempaa oppimista!

Tabletkoulun toiminta käynnistyi vuonna 2014. Alussa oli idea, innokas ryhmä tabletkoululaisia ja ensimmäiset oppikirjailijamme, joiden kanssa jaoimme yhteisen intohimon: halusimme suunnitella oppimateriaalit uudestaan.

Nyt reilut viisi vuotta myöhemmin olemme julkaisseet jo lähes 200 oppimateriaalia yhdessä yli 200 oppikirjailijan kanssa. Olemme onnistuneet tuomaan tarjolle innostavia sähköisiä oppimateriaaleja, joissa pedagogia, sisällöt ja teknologian hyödyt yhdistyvät uudella tavalla. Oppimateriaalejamme käyttää lähes päivittäin jo yli 5 000 opettajaa ja yli 80 000 oppilasta.

Matkan varrella olemme oppineet ymmärtämään opettajien ja oppilaiden arjen tarpeita entistä paremmin. Oppimateriaalimme ja työkalumme ovat kehittyneet aktiivisen käyttäjäyhteisömme tukemana.

Nyt toteutetulla uudistuksella tahdomme viestiä tätä kehityskulkua. Haluamme olla entistäkin lähempänä käyttäjiämme ja luoda yhteistyössä parhaat mahdolliset edellytykset oppimiselle. Tästä ajatuksesta valikoitui myös uusi sloganimme, kaiken toimintamme tavoite: Paremman oppimisen puolesta.

Parempi oppiminen syntyy monen asian summana. Haluamme osaltamme tukea parempaa oppimista eri tavoin. Ymmärrämme, että jokainen oppija on yksilö ja oppii parhaiten omalla tyylillään. Haluamme tukea arjen sujuvuutta ja auttaa vapauttamaan energiaa tärkeimpään eli opettamiseen ja oppimiseen. Sähköisten oppimateriaalien avulla pystymme tarjoamaan näihin asioihin keinoja, joita pelkästään perinteisillä välineillä ei olisi mahdollista toteuttaa.

Tässä vaiheessa uudistus näkyy siinä, miten viestimme käyttäjillemme ja muille sidosryhmillemme. Uudistumisemme jatkuu kuitenkin myös oppimateriaaleissamme: valmistelemme parhaillaan tuotteeseemme uudistuksia, jotka tulevat käyttöön kaikille asiakkaillemme syksyllä 2021 – samaan aikaan uuden lukion opetussuunnitelman kanssa. Näistä uudistuksista kerromme ensimmäisiä uutisia jo piakkoin!

Jukka Meklin

Toimitusjohtaja

Studeo Oy