Myyttejä digitaalisuudesta

Kun digitaaliset välineet ja uudenlaiset oppimisen menetelmät ovat yhä vahvemmin esillä julkisuudessa, syntyy helposti mielikuvia, jotka eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Digitaalisten välineiden ja sisältöjen opetuskäytön tulee perustua oppimistutkimukseen ja huomioida tulevaisuuden osaamistarpeita ja oppilaan omaa kokemusmaailmaa. Opettajien, kehittäjien ja oppimateriaalikustantajien tehtävänä on huolehtia siitä, että digin käyttö on pedagogisesti merkityksellistä. Tässä muutamia yleisimpiä myyttejä analysoituna.

Digitaalisuus vähentää kasvokkaista vuorovaikutusta.

Joskus näin voi toki olla, varsinkin, jos puhutaan etäopetuksesta. Olemme myös kaikki kuulleet tarinoita pelaajista, jotka yksin verhojen takana pelaavat kaiket päivät ja viestittelevät vain tietokoneiden välityksellä. Puhutaan yleistyksistä, jotka kuitenkin koskevat vain pienen pientä osaa ihmisistä. Todellisuudessa omienkin kokemustemme mukaan digitaalisuus voi myös lisätä kasvokkaisia kontakteja ja vuorovaikutusta oppitunneilla. Sen ansiosta tunnemme valtavasti asiantuntijoita ympäri maailmaa, ja tapaamme heitä myös kasvokkain. Voimme esimerkiksi sopia Facebookissa tai Whatsappissa tapaamisia ja tutustua blogiyhteisöjen kautta samanhenkisiin ihmisiin.

Oppitunneilla voidaan opiskella aiempaa itsenäisemmin ryhmissä, kun opettajalla on verkon kautta parempi käsitys, mitä ja miten opiskellaan. Hän pääsee seuraamaan omalta näytöltään kaikkien toimintaa. Opiskelijat selittävät ja näyttävät toisilleen oppimiseen liittyviä asioita ja kyselevät, jos eteen tulee ongelmia. Olemmekin oppitunteja seuratessamme huomanneet, että opiskelijat ovat entistä enemmän vuorovaikutuksessa keskenään ja saavat paremman käsityksen toistensa osaamisesta. Läheskään koko tunti ei mene ruudulla, ei koskaan.

Paperilta lukemalla oppii paremmin.

Ensisijaisesti kysymys on tottumuksesta. Romaanin lukeminen on varmasti useimmiten mielekkäämpää paperilta (tai erilliseltä lukulaitteelta). Tutkimuksissa päinvastoin todettu, että ihminen oppii kaikkein heikoiten, kun menetelmänä on pelkkä lukeminen. Oppiminen on aktiivinen ja vuorovaikutteinen prosessi. Oppimista tapahtuu tietoa aktiivisesti rakentamalla, yleensä yhteisöllisesti, saaden tietoa ja hyötyen toisten osaamisesta. Pelkkä paperilta lukeminen harvoin johtaa aktiiviseen prosessointiin. Digitaaliset oppimateriaalit on usein rakennettu niin, että ne aktivoivat oppijaa tekemään muistiinpanoja, yhdistelemään tietoa, muokkaamaan ja rakentamaan uutta tietoa. Samalla opitaan tulevaisuuden kannalta oleellisia taitoja.

Digitaalisuus on vain viihdettä.

Tämä tulee usein esille, jos halutaan vastustaa digiympäristöjen opetuskäyttöä. Juuri viihteellistyminen lisää tarvetta oppia koulussa tieto- ja viestintätekniikan merkityksellistä käyttöä. Merkittävä osa työstä tapahtuu jo digiä hyödyntäen. Esimerkiksi tutkijat eivät toimi yksin kammioissaan vaan rakentavat tietoa globaaleissa yhteisöissä. Yrityksissä työstä tehdään mielekkäämpää ja tehokkaampaa erilaisten teknisten työvälineiden avulla. Esimerkiksi lääketiede kehittyy nimenomaan digiteknologian käytön myötä.

Kynällä kirjoittamalla oppii paremmin.

Jos olet koko elämäsi kirjoittanut vain kynällä ja otat ensi askeleita näppäimistön tai tabletin käytössä, voi olla haastavaa keskittyä oppimiseen. Kaikki huomio menee kirjoittamisen opetteluun. Jos kuitenkin jo osaat kirjoittaa näppäimistöllä, tämä argumentti ei ole kovin perusteltu. Käsitys kynän voimasta perustuu pitkälti yhteen tutkimukseen, jonka mukaan luentomuistiinpanoja luennoitsijan puheesta tehdessään opiskelijat muistivat kirjoittamansa paremmin kynällä kuin näppäimistöllä kirjoittaessaan. Tämä on varmasti totta, koska näppäimistöllä on niin nopea ja kätevä kirjoittaa, että koehenkilöt tavallaan siirsivät puhetta suoraan lehtorin suusta näppäimistölle sitä tarkemmin prosessoimatta. Tämä siis, jos ei ole kokemusta teknologian käytöstä oppimisessa.

Todellisuudessa kuitenkin tietokoneella tiedon tuottamisessa on valtavasti etuja. Tekstiä on helpompi muotoilla, jäsennellä, käsitellä ja jakaa. Asian voi esittää monipuolisesti eri mediamuotoja hyödyntäen. Siihen voidaan liittää kirjan ulkopuolisia asioita, sitä voidaan työstää ja täydentää myöhemmin. Sisältöihin voidaan liittää muun muassa kommentteja ja alleviivauksia. Studeon sisällöissä oppilasta opetetaan toimimaan tutkijan tavoin: muokkaamaan tekstiä aina paremmaksi ja esimerkiksi yhdistelemään siihen eri lähteistä löydettyä tietoa. Kynällä työstäessä voi helposti sortua siirtämään tietoa sellaisenaan kirjasta vihkoon.

Olennaista on käynnistää aktiivista toimintaa, joka tukee syvällistä oppimista. Teksti on helposti kopioitavissa ja siirrettävissä osaksi jotain muuta kokonaisuutta. Lisäksi digiympäristöjä hyödyntävä oppiminen on olennainen taito, joka on lähes välttämätöntä omaksua tulevaisuutta silmällä pitäen.

On silti hyvä muistaa, että kynällä ja paperilla on edelleen tärkeä merkitys oppilaan toiminnassa. Digi ei tee kynää ja paperia tarpeettomaksi, vaan niitä voidaan hyödyntää esimerkiksi matematiikassa tai miellekarttojen luonnostelussa. Studeon materiaaleissa ohjataan käyttämään kynää ja paperia edelleen, kun niiden käyttö on perusteltua ja hyödyttää oppilasta. Loppujen lopuksi väline itsessään ei tässäkään ratkaise, vaan se, miten sitä käytetään tukemaan oppimista ja minkälaisia oppimisen menetelmiä se mahdollistaa.

Digitaaliset ympäristöt eivät auta laajojen kokonaisuuksien oppimisessa.

Näin saattaa olla, jos oppimisesta tulee pinnallista selailua tai yksittäisiin testeihin vastaamista. Kuitenkin esimerkiksi muistion rakentaminen auttaa tässä kokonaisuuksien hallinnassa. Oppilas osaa liittää linkittämällä asioita toisiinsa, muokata ja tiivistää asiaa muistiota hyödyntämällä. Hän voi rakentaa muistiosta kokonaisuuden, josta hän kertaa vaikkapa kokeisiin. Kun kokonaisuus on itse rakennettu ja koottu, sen tekeminen on jo itsessään ollut oppimisprosessi. Harjoitukset, joissa vaaditaan koko kokonaisuuteen liittyvien kysymysten tai, mikä parasta, eri oppiaineista hankitun tiedon yhdistämistä kokonaisuuteen tukevat oppimista digiympäristöissä mielekkäällä tavalla.

Digitaalisuus on muotivirtaus.

Paluuta analogiseen maailmaan ei ole. Pankit, kauppa, teollisuus ja palvelut ovat digitalisoituneet. Kaikessa viestinnässä hyödynnetään digitaalisuutta ja ilman sitä olisi hyvin haastavaa tulla toimeen. Yhteiskunta, joka luopuu digitalisaation tuomista kilpailueduista, jää pahasti jälkeen. Näin hyvää jää vähemmän jaettavaksi ja palveluista tulee kalliita ja vaikeita toteuttaa.

Digitaalisuus ratkaisee kaikki ongelmat.

Ei varmasti ratkaise kaikkia, mutta se on välttämätön monien ongelmien ratkaisussa. Samalla se tarjoaa myös kasvualustaa uusille ongelmille. Juuri siitä syystä on jälleen olennaista oppia sen mielekästä käyttöä. Miten ratkotaan ongelmia? Miten viestitään kohteliaasti ja toiset huomioiden? Miten empatiaa osoitetaan verkossa? Kiltteyskasvatus kouluihin!

Miikka Salavuo, FT, johtava asiantuntija, Studeo

Digitaalisuus vähentää kasvokkaista vuorovaikutusta.​

Paperilta lukemalla oppii paremmin.

Digitaalisuus on vain viihdettä.​

Kynällä kirjoittamalla oppii paremmin​.

Digitaaliset ympäristöt eivät auta laajojen kokonaisuuksien oppimisessa​.

Digitaalisuus on muotivirtaus​.

Digitaalisuus ratkaisee kaikki ongelmat.​