Koodaaminen aiheuttaa hyvää pöhinää koulussa

”Kaikki puhuvat välitunnilla Bomberbotista!” Tällaisen kommentin kuulin oppilaitteni palatessa välitunnilta muutama päivä sen jälkeen, kun olimme aloittaneet koodaamisen intensiivijakson. Tämä on loistava esimerkki siitä, miten oppiminen on parhaimmillaan niin innostavaa, että siihen jää koukkuun. Innokas oppija pursuaa iloaan myös ulospäin, ja positiivinen tunnelma tarttuu.

Itsekin koodauksesta innostuneena pidin opettajakollegoilleni Learning Cafe -tyyppisen työpajan Bomberbotista, joka on ohjelmoinnin opettamiseen tarkoitettu peli. Paikalle saapui uteliaita mutta hieman varautuneita opettajia, jotka eivät olleet ennen koodanneet. Tablettien ääreltä kuului ”Äh!”, ”Jes!”, ”Että tuo robotti on hauska, kun se huitoo tuossa tyhjää” ja ”Katsokaa, minä osasin” -huudahduksia. Puolentoista tunnin kuluttua paikalta poistui intoa puhkuvia, onnistumisen kokemuksia ja itsevarmuutta saaneita opettajia. Jokainen heistä alkoi opettaa oppilailleen koodausta jo tänä keväänä. Kun innostus levisi useaan luokkaan samoihin aikoihin, ei ollut ihme, että koulussamme oli hyvää pöhinää!

Koodauksen opettamisesta tulee arkipäivää jokaisessa koulussa ja luokassa ensi elokuussa. Alakoulussa jokainen luokanopettaja joutuu opettamaan koodaamista, koska se ei ole oma oppiaineensa. Uskon, että moni opettaja onkin jo aloittanut koodaamisen opettamisen. Varmasti aika moni kokee myös epämääräistä pelkoa siitä, miten asian aikoo omalta osaltaan hoitaa. Oppilaat ovat lähtökohtaisesti eriarvoisessa asemassa opettajan osaamisen, kiinnostuksen ja motivaation mukaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Tekemällä oppii, ja muna on usein kanaa viisaampi. Esimerkiksi Bomberbot on suunniteltu niin nerokkaasti, ettei opettaja tarvitse mitään pohjatietoja vaan voi todellakin vain laittaa oppilaat tekemään. Oppilaat ovat myös hyviä opettajia toinen toisilleen.

Lapsilla kokemus- ja tietomaailma on vielä sen verran suppea, että heille tulee jatkuvasti eteen asioita, joita he eivät ole ennen kohdanneet. Aikuiset ovatkin usein ennakkoluuloisempia uusia asioita kohtaan, ja heille saattaa tulla itsensä nolaamisen pelko, jos ei heti ymmärrä tai osaa jotain uutta asiaa. Jos koodaaminen on itselle uusi ja outo asia, voi lähestyä sitä lapsen näkökulmasta. Useimmat lapset ovat pelanneet jotain tietokonepeliä. Koodaaminen on heille eräänlaista pelaamista. He tietävät, että kestää hetken päästä juoneen kiinni, mutta oppiminen palkitsee. Opettaja voi antaa oppilaiden oppia tekemällä yrityksen ja erehdyksen kautta. He oppivat nopeasti syy- ja seuraussuhteita: jos on antanut puutteelliset tai virheelliset ohjeet robotille, saa vastineeksi epämääräistä huitomista tai paikallaan polkemista – jos ylipäätään saa robotin liikkeelle. Teoriankin voi opettaa vasta sen jälkeen, kun on ensin tekemällä opittu: opitut asiat siis sanoitetaan jälkikäteen antamalla niille määritelmät ja nimet.

Koodaamissanasto vilisee usein kuultuja, mutta ehkä sittenkin merkitykseltään arvoituksellisia termejä: koodaus, robotiikka, teknologia, komento, rivi, C++ ja niin edelleen. Lisäksi koodausohjelmien nimissä on paljon vieraskielisiä kirjaimia, esimerkiksi Bomberbot, Scratch ja Code.org. Siitäkään ei tarvitse tehdä ongelmaa. Onhan matematiikassa (erotus, osamäärä, koordinaatisto) ja suomen kieliopissakin valtavasti erilaista sanastoa (verbi, substantiivi, diftongi, geminaatta), mutta luontevasti niidenkin termejä nykyään koulussa käytetään.

Muistetaan, että koodaaminen koulussa on asia, jota pitää tehdä. Opettajalla on lupa tunnustaa, ettei ole tässä asiassa vielä mestari. Sen sijaan hänellä ei ole oikeutta jättää koodausta opettamatta. Edetään helposta vaikeampaan, tehdään koodaamisesta hauskaa ja opitaan yhdessä oppilaiden kanssa!

Minna Taatila

Luokanopettaja

Studeon Matematiikka 3.–6. lk. -oppimateriaalien kirjailija