Kertaa yo-kokeisiin
Blogi

Tapaa Studeon tiimiläiset – Miikka Salavuo

 

Haastattelusarjamme Studeon tiimiläisistä jatkuu, ja tällä kertaa esittelyssä on Miikka Salavuo. Samaan tapaan kuin muut aikaisemmin, myös hän pääsi vastaamaan muutamaan kysymykseen itsestään, omasta taustastaan ja tietenkin työstään.

Aloitetaan taas ensin helpolla kysymyksellä: kuka olet?

  • Olen Miikka Salavuo, Studeon 45-vuotias kehitysjohtaja. Taustaltani olen pedagogi, kehittäjä ja tutkija. Vastaan Studeossa erityisesti tuotekehityksestä, pedagogisesta kehittämisestä, koulutuksista ja osin myös asiakaspalvelusta. Mulla on reilun 10 vuoden kokemus yliopistomaailmasta ja olen myös kouluttanut opettajia 90-luvun loppupuolelta lähtien. Olen väitellyt tohtoriksi vuonna 2005 verkko-oppimisesta, ja olen ollut mukana kehittämässä erilaisia oppimisympäristöjä nimenomaan pedagogisista lähtökohdista. Koulutukseltani olen alunperin musiikinopettaja.

Kerro, mitä harrastat.

  • Musiikkitaustani myötä soittelen edelleen kitaraa aina, kun siihen löytyy aikaa. Sen lisäksi harrastan myös valokuvausta. Olen myös entinen himoliikkuja, mutta tuo harrastus on jäänyt nyt vähemmälle.

Miten päädyit Studeoon?

  • Oskari Lehtonen oli ideoinut Studeota ja meidän yhteisen ystävän kautta sitten pyysi minut mukaan. Hän tarvitsi pedagogiikkaa ja koulumaailmaa paremmin tuntevaa ihmistä tähän mukaan. Tulin aluksi vain konsultoimaan, mutta jo ihan muutamassa viikossa olin sitten kyynärpäitä myöten mukana ja edelleen tässä touhutaan täydellä teholla. Studeo onkin minulle paljon enemmän kuin työ.

Mitä teet päivittäin Studeossa?

  • Kehitän Studeota kolmesta lähtökohdasta: Käyttäjien tarpeista ja toisalta pedagogisista tavoitteista ja digitaalisuuden mahdollisuuksista. Taustalla vahvasti oppimistutkimus, eli mietin, millä keinoin voimme tukea oppilaita oppimaan merkityksellisemmin, motivoituneemmin, yksilöllisemmin, yhteisöllisemmin ja vahvasti erilaisia taitoja kehittäen. Digitaalisuus ei tässä ole itseisarvo, vaan mietin, millä keinoin se voisi tukea ja mahdollistaa oppimista. Työni onkin hyvin monipuolista ja monia asioita huomioivaa toimintaa. Olen vastuussa kehityksestä ylätasolla ja teen aina suunnitelmat siitä, mitä seuraavaksi toteutetaan. Sen lisäksi kierrän paljon Suomea kouluttamassa Studeon käyttäjiä ja organisoin sitä toimintaa.

Mikä työssäsi on haastavinta?

  • Haastavinta on se, että tämä on todella monisyinen kokonaisuus, jota me rakennetaan. Haaste on siis saada tästä toimiva konsepti, joka huomioi kaikki: käyttäjät ja heidän toimintakulttuurinsa, käytettävyys, pedagoginen kehittävyys jne. Töitä tehdään käytännössä läpi vuoden, usein seitsemänä päivänä viikossa.

Mikä työssäsi on parasta?

  • Parasta on ehdottomasti käyttäjien palaute ja se, että näkee kuinka me voidaan oikeasti vaikuttaa oppimiseen positiivisesti. Näkee työnsä jäljen koulujen arjessa. Sitten myös, että pääsee kehittämään täysin uusia asioita hienossa tiimissä, jossa on paljon osaamista. Tylsää ei koskaan ole, työtehtäviä riittää ja ne ovat kaikki omalla tavallaan haastavia.

Mikä oli lempiaineesi koulussa ja miksi?

  • Peruskoulussa varmaankin musiikin lisäksi maantieto, koska mä olen aina ollut kiinnostunut muista maista ja kulttuureista. Tästä syystä pidin myös kielistä, mutten kieliopista! Olin musiikkiluokalla, joten se oli itsestään selvä mieliaine. Sitten myöhemmin historia ja yhteiskuntaoppi olivat ne mun lempiaineet, koska olin ja olen hirveän kiinnostunut ihmisten toiminnasta, sen syistä ja siitä, millaista aiemmin on ollut. Se auttaa ymmärtämään ihmiskuntaa ja ihmisten käyttäytymistä kun osaa tulkita historiaa.

Studeo