Nykykäsitys oppimisesta edellyttää toimintatapojen ja opiskelun välineiden uudistumista

On todettu, että ihminen oppii

• 10% siitä, mitä lukee
• 20% siitä, mitä kuulee
• 30% siitä, mitä näkee
• 50% siitä, mitä sekä kuulee että näkee
• 70% siitä, mistä keskustelee muiden kanssa
• 80% siitä, mitä tekee ja kokee
• 90% siitä mitä opettaa toiselle.

(Rose & Nicholl, Bethel National Training Lab 1998)

Oheinen selvityksen tulos on toki yleistys ja keskiarvo, sillä jokainen meistä oppii tietysti omalla tavallaan, omaan opiskeluhistoriaankin peilaten. Erityisen tärkeäksi tuo näkemys nousee kuitenkin nyt informaatio- ja oppimisyhteiskunnan aikana, digitaalisuutta hyödyntävien toimintatapojen vakiintuessa. Uudenlaiset työskentelytavat eivät missään tapauksessa poista lukemisen merkitystä niin perustaitona kuin jatkuvasti ihmisen ajattelukykyä, kulttuurista ymmärrystä ja luovuutta kehittävänä toimintana. Tietoinsentiivisessä toiminnassa oppimista tapahtuu kuitenkin pelkkää kirjan läpi lukemista ja muististrategioita kehittävää oppimista tehokkaammin keinoin, sosiaalisissa tilanteissa ja informaatiota aktiivisesti käsitellen.

Perinteinen näkemys oppimisesta ja opiskelusta on korostanut varsinkin lukiotasolla oppikirjan itsenäistä lukemista kannesta kanteen koetta varten. Tämä voi olla joillekin hyvä tapa hahmottaa kokonaisuuksia, mutta jos fokus on lähinnä kokeisiin valmistautumisessa, ei toiminta välttämättä johda syvempään oppimiseen. Samalla jää oppimatta olennaisia työskentelyn ja elinikäisen oppimisen taitoja. Oppiminen koetaan vain lukemisena ja suorittamisena. Silti tämä kirja-koe -malli, on juurtunut syvälle opiskelukulttuuriin. Oppiminen on toki tällöin perinteisin keinoin helpommin testattavaa. Luinpa juuri useamman opettajan väittävän, että sanakokeet ovat ainoa tapa oppia kielten sanoja.

Oppimisessa korostetaan sisäisen motivaation merkitystä ymmärryksen kannalta olennaisena tekijänä. Nykyaikainen tietokäsitys nojaa aktiiviseen tiedon käsittelyyn ja rakentamiseen. Tietoa ei nähdä enää siirtyvän vain yhdestä painetusta lähteestä tai tiedolliselta auktoriteetilta ihmisen muistiin. Kokonaisuudet hahmottuvat parhaiten, kun niistä rakentaa itse ja vielä mieluummin yhdessä toisten kanssa omaa ja yhteistä näkemystä, omista lähtökohdista ja lähtötasosta aktiivisesti toimien. Oppijaa pyritään tukemaan yksilönä, joka oppii tarvelähtöisesti. Tässä digitaalisuutta hyödyntävät työtavat luovat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.

Nykyaikaiset sähköiset oppimateriaalit voivat auttaa merkittävästi ja monella tavalla tässä kehityksessä. Ne toimivat aktivoivina kokonaisuuksina, jotka pyrkivät muuttamaan opiskelijan toimintaa passiivisesta vastaanottajasta ja kokeisiin panostajasta aktiiviseksi toimijaksi. Kokonaisvaltaisten sähköisten oppimateriaalien avulla sisältöjä voidaan käsitellä yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. Opettajat ovat kertoneet meille, miten opiskelijat kirjoittavat huomioita oppikirjatekstin oheen tai muistioon ja lisäävät sinne muualta löytämiään sisältöjä. He alleviivaavat ja kommentoivat sekä täydentävät tekstissä esiintyviä asioita. He lisäävät sinne omia näkökulmiaan ja havaintoja asiaan.

He kyselevät muilta, jos kohtaavat haasteita ja toisaalta selittävät opittavia asioita kavereille.

Opiskelijat voivat syventyä asioihin tutkimalla simulaatioita, videoita tai kuvia, ja voivat selittää niissä esiintyviä ilmiöitä kavereilleen kasvokkain tai keskustelualuetta käyttäen.

Jokaiseen sisältöalueeseen liittyvät harjoitukset aktivoivat opiskelijaa kehittämään osaamistaan eri osa-alueilla. Ne tuovat esiin opiskelijan osaamista niin hänelle itselleen kuin opettajillekin yksityiskohtaisesti ja ohjaavat opiskelijaa kehittämään osaamistaan omalla tasollaan.

Opiskelijat ohjautuvat tai ohjataan tekemään sellaisia tehtäviä, joista he ja muut opiskelijat hyötyvät. Oikein suunnitellut oppimistehtävät muodostavat polun, jossa huomioidaan myös tulevaisuuden kannalta olennaisten taitojen kehittäminen. Arviointi voidaan rakentaa tukemaan tätä toimintaa, yksilöllinen eteneminen huomioiden. Kun opiskelijan osaaminen tulee jatkuvasti esille, voidaan häntä ohjata helpommin opiskelemaan juuri hänelle soveltuvia asioita ja hänelle soveltuvilla tavoilla, myös hänelle sopivissa ryhmissä.

Jatkuvan arvioinnin – niin sisältöjen kuin erityisesti taitojen arvioinnin – tukemana opiskelijan käsitys omasta osaamisestaan kehittyy ja samalla hän aktivoituu ja parhaimmillaan motivoituu soveltamaan uusia toimintatapoja. Studeossa pisteitä siis saa myös toiminnasta ja taitojen kehittämisestä, ja sitä kautta opiskelijat ymmärtävät paremmin oppimisen taitojen kehittämisen merkityksen. Sähköinen itsearviointi ja vertaisarviointi luovat lisää mahdollisuuksia ymmärtää omaa oppimistaan ja asettua itse rattiin ottamaan vastuuta kasvustaan. Opiskelijat voivat arvioida omaa edistymistään (itsearviointi), kavereiden toimintaa (vertaisarviointi) ja tehtäviä (vertaistarkistus), näin uppoutuen asiaan eri näkökulmista.

Toiminta muuttuu monipuolisemmaksi ja moniulotteisemmaksi, kun käytössä on pedagogisesti suunnitelmallisesti rakennettu sisältö ja sitä tukeva toimintaympäristö.

Miikka Salavuo